Tsekin reissulla viimeiset kolme yötä vietin Prahassa (Elokuu 2023) Praha on erittäin suosittu kaupunkikohde, eikä ihme. Hienot rakennukset, upea Vltajan joki virtaa keskustan vieressä, pienet sympaattiset kadut. Näkemistä riittää kahdelle kokonaiselle päivälle, jopa pidemmällekin pätkälle. On museoita, eläintarhaa, pikkukujia erilaisineen liikkeineen ja kulttuuria.
Prahassa oli melko arvokkaita hotelliyöt, joten päädyin hostelliin, josta valitsin kuitenkin oman huoneen kylpyhuoneella. Hostelli Plus Prague sijaitsi hiukan syrjempänä keskustasta, n. 3-4 kilometrin päässä. Tämän matkan pystyi helposti taittamaan metrolla. Metroasemalta hostelliin oli noin kilometrin matka. Hostellista oli mahdollista ostaa aamiainen viereisestä rakennuksesta, mutta päädyin herkuttelemaan erään hotellin aamiaiselle kuitenkin. Kolme yötä tässä hostellissa maksoi 150 euroa.
Tästä linkistä pääset hostellin sivuille https://plushostels.com/en/prague
Mitä näkemistä täällä sitten on? Koska olin täällä kaksi kokonaista päivää, oli pakko rajata pois joitakin paikkoja, koska aika ei vaan riittäisi. Useimmiten Prahaan matkustetaan viettämään pidennettyä viikonloppua, joten nämä kuusi vinkkiä ovat hyviä juuri tämän pituiseen lomaan. Näin aikaa jää myös kohteiden lisäksi kaupungin ihasteluun, oluen nauttimiseen ja ihmittelyyn!
1. Museoita joka lähtöön
Praha suorastaan kuhisee erilaisia museoita, ehkä tunnetuimmat ovat kuitenkin; kommunismi, lego ja seksimuseo. Kävin kommunismi museossa sekä seksimuseo oli ehdoton valinta!
2. Vanha juutalainen hautausmaa
Prahassa sijaitsee alue, Josetov. Habsburg keisarin Josef II mukaan nimetty juutalaisgetto perustettiin keskiajalla, kapeiden kujien sokkelo täynnä tautien riivaamia asuintaloja, synagogia ja työpajoja. Mielenkiintoisin alue täällä on mielestäni juutalaisten vanha hautausmaa. Alueelle, kannattaa ostaa lippu, jolla pääsee useampaan synagogaan ja hautausmaalle. HUOM! Lauantaisin nämä ovat kiinni, kun juutalaisilla on pyhäpäivä. Synagogat olivat myös erittäin kauniita ja täältä lähti mukaan myös kirja juutalaisuudesta.
3. Prahan linna
Tämä oli suorastaan turistirysä! Hieno linna hienolla alueella, mutta aivan liikaa väkeä. Tähän ostin lipun, jolla pääsi kahteen erikoisnäyttelyyn myös. Toinen koski Prahan linnan historiaa. Linna alueella oli myös pari erillistä kirkkoa, lähetin täältä myös pari postikorttia. Prahan linnan kohokohta oli mielestäni Vituksen katedraali ja Kultainen kuja.
Kultaisella kujalla oli pieniä taloja, jotka oli laitettu näyttelykuntoon. Asunnoista näki miten aikoinaan täällä on asuttu. Loppupuolella oli myös näytillä kellarissa kidutushuone
4. Vltava joki
Prahaa ympäröi hieno Vltaja joki. Joen voit ylittää Kaarlensiltaa kävellen. Joella seilaa myös erilaisia risteilyaluksia, on pientä venettä, jolla voit käydä esim. Paholaisen kanavalla. Osallistuin veneretkelle paholaisen kanavalle, joka oli ehkä pienoinen pettymys. Juurikin suuren ihmismäärän takia, en osannut nauttia veneretkestä. Ja tuntui muutenkin ehkä rahastukselta maksaa lähes 20 euroa, pienestä veneretkestä.
Vltavan joella seilaa myös isompaa laivaa, jossa voi esimerkiksi illastaa ja samalla nauttia Prahan iltamaisemista. Kaarlen silta täytyy nopeasti ihmisistä ja katutaiteilijoista.
5. Astrologinen kello
Vanhan keskustan tuntumassa on Astrologinen kello, joka on hyvin näyttävä, mutta vaikea lukuinen. Kello on rakennettu 1410. Tasatunnein kellon yläpuolella näyttäytyvät 12 apostolia. Tuolloin myös kellon ympärille kasautuu paljon väkeä kuvaamaan!
Ajanlisäksi myös kuukausia ja horoskooppimerkkejä, jotka olivat erittäin suuressa suosiossa Prahassa 1400-luvulla. Kellosta pystyy myös lukemaan kuun ja auringon sijaintia, sekä todennäköisesti paljon muuta.
6. Strahovin luostarin kirjasto
Ylhäällä kukkulalla, lähellä Prahan linnaa sijaitsee Strahovin luostari. Luostarilla on myös kirjasto, joka on kuin suoraan Kaunotar ja hirviöstä! Erittäin kaunis kirjasto! Kieltämättä tällä hetkellä kaunein kirjasto missä olen ikinä vieraillut!
Huom. Artikkelin pääkuvana on myös kuva Strahovin luostarin kirjastosta
Ostin kolmen päivän julkisen liikenteen lipun, joka muistaakseen maksoi päälle kympin (mutta ainakin alle 20 euroa). Metroja ja ratikoita meni hyvin joka suuntaan. Myös paikallista herkkua kannattaa ehdottomasti maistaa (kuva alla)
Praha on kokonaisuudessaan erittäin kaunis kaupunki. Voisin hyvin kuvitella käyväni joulutorilla täällä tai tulla uudelleen pidennettyä kaupunkilomaa viettämään. Prahassa olisi hyvä olla ainakin kaksi kokonaista päivää. Ehkä kolmekin, jos haluat käydä esim. eläintarhassa, tutustua laajemmin kaupunkiin/museoihin tai vaikka osallistua puolipäiväretkeen keskitysleirille.
Kävin myös mystisellä matkalla Prahan maan alla, tästä päivittelen lisää Instagramin puolella. Ostin myös jonkun verran kirjallisuutta koskien Prahan legendoja sekä juutalaisuutta. Tulen ehkä myöhemmin kirjoittamaan näistä omia artikkeleita tänne tai sitten Instagramiin. Prahan legendoista ehkä tunnetuin on Golem hahmo, joka näyttäytyy joissakin elokuvissa. Uskotaan että tuon savihirviön jäänteitä on vieläkin eräässä Synagogassa, Prahassa.
https://www.instagram.com/tinttitutkimusmatkalla/
Iso suositus kirjalle: ”Kaupunkimatkailijan kävelyopas Praha” National Geographic:in julkaisema, jossa on 14 erilaista kävelyreittiä. Kävelyreitit näkyvät karttoina ja on erilaisia teemoja ”Lasten kanssa Prahaan”, ”Viikonloppu Prahassa” ja esimerkiksi Historian ystävälle omat reitit ym. Iso suositus kirjalle! Kirjoja löytyy suomalaisesta ja esim. Kärkkäiseltä
Linkki Kärkkäisen sivuille kirjaan: https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/will-tizard-kaupunkimatkailijan-kavelyopas—praha
Oletko käynyt Prahassa? Mitä pidit paikasta? Kerro omia kokemuksiasi tai kysy vinkkiä! <3
Prahasta on itsellänikin kivat muistot muutaman vuoden takaa, oikein kiva kaupunki. Tuolla vanhalla juutalainella hautausmaalla me emme käyneet, mutta seuraavalla kerralla ilman muuta. Museot jäivät myös käymättä, mutta kommunismi-museo voisi olla todella kiinnostava.
Itselläni jäi vähän laimea maku tuosta kommunismi museosta… Mutta voi olla että jotkut tykkää. Hieno kaupunki kyllä mutta aivan liikaa ihmisiä… Mutta voisin mennä uudelleen 🙂