PERUTTU. Tämä sana ollut vahvasti läsnä viime vuosina kun uusi virus saapui kuvioihin. Koronan myötä myös parin vuoden ajan matkamessut peruttiin. Nyt vihdoinkin pääsi nauttimaan messuista, pitämään yllä matkakuumetta ja inspiroitumaan ehkä uusista kohteistakin.
Messulippu saatu Helsingin messukeskukselta
Oma roolini oli myös ehkä hiukan erilainen kuin ennen. Edellisen matkamessun aikana en kuvitellutkaan että jonain päivänä pitäisin matkablogia tai saatikka somettaisin siitä. Pienestä asti olen kyllä matkustellut (ja pitihän musta tulla seikkailija isona) mutta tämä blogikuvio tuli mukaan keväällä 2020. (Jep, tosi järkevä ajankohta perustaa matkablogi just kun koronakin saapui)
Mutta mennääs hei matkamessuille 2023, kävin messuilla torstaina 19. päivä sekä lauantaina 21.päivä. Lauantaina huomasi kyllä että porukkaa oli. Itse olisin halunnut mieluummin käydä sunnuntaina, mutta töiden takia olin estynyt tuolloin menemään.


Tässä listauksena mitä ajatuksia minulle jäi messuista;
- Torstaina kun messut olivat auki vain ammattilaisille/sisällöntuottajille/alan opiskelijoille. Huomasin bloggaajissa tietyn asian; moni sisällöntuottaja/bloggaaja, on tiettyyn kuplaan kuuluva. 30 ikävuoden tietämissä oleva naispuolinen henkilö, joka näyttää somessa kuvia yhteistöistään, hienoista ruoka annoksista ravintoloissa, shamppanja laseista aamiaisella, otetaan hieno kuva iglumajoituksessa kun nainen katsoo maisemia. Toki onhan niitä bloggaajia muitakin, mutta tämä ryhmä tuntuu ottavan vallan somessa. Itseäni ei niinkään kiinnosta katsoa, jos henkilö majoittuu luksus majoituksissaan ja siemailee shampanjaa ystävien kanssa. En vaan osaa samaistua tähän. Vaikka joskus tätäkin olisi kiva kokeilla. Mutta haluaisin enemmän ”tavallisia” henkilöitä, arjen kommelluksia, myös niitä halvempia majoituspaikkoja esille. Koska ei mulla ainakaan ole varaa tehdä montaa matkaa vuodessa tai maksaa matkoista tonneja.
- En löytänyt messuilta aurinkomatkoja tai TUIta. Oli jotenkin outoa että näin isot ja tunnetut matkanjärjestäjät eivät olisi messuilla. Apollomatkat löytyi ja Ikaalisen matkatoimisto, joka on nykyään IMT.
- Myös asunnot ulkomailla tuntui olevan pienempi osa näyttelyä kuin ennen. Tai sitten eri paikka messuilla, jotenkin vaikutti tähän mielikuvaan.
- Ruokaan myös vähän petyin messuilla. Söin Kreikkalaisesta kojusta gyros pitan, joka muistutti enemmänkin lihapiirakkaa. Samassa kojussa myytiin makkaraperunoita. siis mitä? Tätä ruokapuolta kyllä haluaisin kehittää messuilla, esim. maistiaisia tietyn maan ruoasta voisi olla. Tai pienempiä annoksia edullisemmin ja voisi vaikka maistaa useamman kojun ruokaa
- Kotimaankohteita oli hyvin esillä. Myös koronalla varmasti ollut vaikutusta tähän, koronan myötä kuitenkin kotimaanmatkailu on vilkastunut. Kansallispuistot, luonto ja hiljentyminen ovat viime vuosina alkaneet kiinnostamaan suomalaisia
- Yksi nouseva trendi on ollut myös matkailuautot, samaan aikaan pidettävillä Caravan messuilla oli myös väkeä. Täällä näki useita pariskuntia, jotka haaveilee asuntoautosta tai vaunusta. Hienompien asuntoautojen hinnat olikin jo 160 000. Sadalla tonnilla sai jo hyvän auton. Mutta kallista tämäkin. Nyt viime vuosina somessa hirveästi törmännyt näihin, jotka lähtevät pakulla tai autolla maailmalle. Saa nähdä kauan tämä trendi kestää 🙂
- Messuohjelmaa oli paljon ja mielenkiintoista. Itse en oikeastaan seurannut kuin Ilomantsin sotatie esityksen. Ilomantsi nousi mahdolliseksi kesän 2023 vierailukohteeksi kyllä! Toisista kotimaankohteista Kainuu yllätti positiivisesti.



Kuvia en hirveästi räpsinyt messuilla vaan keskityin juttelemiseen muiden kanssa, tutkimaan erilaisia kohteita sekä yritin nauttia messuhulinasta! Voitin messuilta vielä partioaittaan 50 euron lahjakortin, jes! Seuraavana vuonna sitten uudelleen inspiroitumaan!
Oletko käynyt matkamessuilla? Messuilla on paljon arvontojakin, olisi kiva kuulla, onko kenelläkään osunut tuuri ja voittanut 🙂 Oletko saanut messuilta uusia ideoita tai kohteita? Kävitkö messuilla tänä vuonna 2023, mitä pidit? 🙂 Sana on vapaa!
alkuperäinen julkaisu: 22.2.2023